25.6.2012

Päivä 9: Junamatkailua kerrakseen

Geneve jätetty taakse, matka taittuu nopeasti hienolla Sveitsiläisellä IC-junalla. Ikkunasta jälleen upeat näkymät lumihuippuisille vuorille. Täällä ruoho on todellakin vihreämpää, Henkka nauttii olosta mutta kukkaro yskii kuoleman sairaana.

Vaihdoin junaa Zurich:issä ja Baselissa. Päädyin sitten Berliiniin. Rapiat kuusi tuntia kesti saksan poikki matkaaminen Frankfurtin kautta. Saksan puolella InterCityExpress junassa turvallinen olo, jokaisessa vaunussa kaksi aseistettua poliisia.
Huvittavaa. Ranskan junissa iso kahvi on 1,25dl kun saksassa se on 4dl. Hinta abuut sama.

Ensikerralla matkaan on otettava mukaan myös polarisoimattomat aurinkolasit. Polarisoiduilla laseilla kameran LCD-näytön käyttäminen sekä junan tai bussin ikkunasta maisemista nauttiminen on hankalaa. Esimerkiksi junan ikkunat ovat osittain polarisoidut, nään lasieni läpi ikkunoissa kummallisia tummia läikkiä. Mukaan ensikerralla myös enemmän ruisleipää ja salmiakkikossua.

Eilinen UV- altustus teki terää. Käsivarret ja niska paloi sieltä missä ei ollut t-paitaa. Nyt näytän ihan siltä lihavalta turistilta Despicable Me leffan alusta.